on niin helppoa olla onnellinen

Joulusta selvitty monen sadan miljoonan kilon kanssa. Töitä on riittänyt ja opiskelu jutut ovat taas aikataulussa eli voi hyvillä mielin kohdata uuden vuoden ja ennen kaikkea ne uudet kujeet! Virallistin suhteeni tämän sokkotreffi miehen kanssa enkä ole hetkeäkään sen jälkeen kadunnut asiaa. Hän on aivan uskomaton ihminen. Hän pitää minua kuin kukkaa kämmenellä, kyselee koko ajan mten voin ym. en millään meinaa pysty olemaan erossa hänestä! vietämmekin yhdessä uutta vuotta emme tosin kaksistaan vaan. Hän on suunnitellut vaikka mitä, mutta niistä sitten ensi vuonna lisää.

Hyvät uudet vuodet kaikille ja toivottavasti se on taas parempi kuin edellinen!

jos sä tahdot niin..

Tää on ollu yks kummallisimmista viikoista. Olin niillä sokkotreffeillä, sain sovittua sen typerän riidan kaverin kanssa ja olen ollut ihan kuollut töissä.. Mutta niin, niistä deiteistä..

Ne meni hyvin. Hän on todellinen herrasmies ja kaiken lisäksi juotiin alkoholii keskellä viikkoa. Vaihdettiin numeroita ja sen jälkeen on aika paljon tekstailtu. Hän kehuu mua kauniiksi, ihanaksi ym. enkä ole tottunut sellaiseen. Uskon hänen kuitenkin olevan aivan vilpitön. Tuntuu kuitenkin oudolta, kun ikäeroa on aika monta vuotta.. Ei nyt sentään niin paljoa, että hän voisi olla isäni tms. mutta.. No, hän vei mut eilen leffaan. Sen jälkeen oltii muutamilla ja yhtäkkiä, keskellä lumista katua lumisateessa, hän suuteli mua. Tykkäsin siitä ja tunsin olevani jossain romanttisessa elokuvassa, jossa poika ottaa tyttöä niskasta kiinni ja suutelee. Juteltiin paljon kaikenlaista ja lopuksi hän saattoi mut kotiin.

Mun pitäis olla helvetin ilonen mutta silti mua pelottaa. Pelkään aloittaa uus suhde, pelkään etten ole valmis. Tunteet ja järki menevät taas vastakkaisiin suuntiin. Pelkään, että taas sattuu.

jos sä tahdot niin, olen sulle joku aivan muu

jos sä tahdot niin, olen virhe joita tapahtuu

jos sä tahdot niin, tulen jouluksi kotiin

jos sä tahdot niin, en enää lähde uusiin sotiin

jos sä tahdot niin, jään vahtikoiraksi ovelles, tai painan pääni

sun povelles

tahtoisin tietää iloa vai surua hengittää

En tiiä mikä mun ohjelmoinnissa on menny pieleen ku tuntuu et teen tai sanon mitä tahansa tai oon sit tekemättä mitään - joka tapaukses se on jotenki huonosti tai väärin. Tänään sain kuulla olevani itsekäs ja ylimieleinen, koska en suostunut kuskaamaan kaveria, no entistä kai. Teki mieli sanoa, että eipä ole mua muuten ookka kaivannu ku sillon ku on ollu vailla kyytii. Oon jopa keskellä yötä lähteny kuskaa! Oon yrittäny kuunnella, auttaa parhaani mukaan, ostanu kaikkee ym. ja silti mä saan vaa paskaa niskaani. VITTU ANTEEKSI. Ja ne deititki viel.. Tosin mun ylpeys ei anna periksi perua niitä, vaikka se tyyppi olis kuinka ton kaveri. Ihansama, meen sinne ja lähen pois. Eihän mun sitä tyyppii sen jälkee tartte enää nähä.

Miks elämä on näin hankalaa? Varsinkin sosiaaliset suhteet. Mikään ei tunnu olevan oikein, kaikki menee päin vittua vaa. Oon todennu tän jo monet kerrat aikasemminki, että on parempi olla yksin. Ei tartte selitellä kenellekkään mitään ja voi tehdä mitä haluaa. Ja ehkä olisi myös aika lopettaa nää olenvitturumajaläskiaina-puheet ja todella ryhtyä sanoista teoiksi.

ÄLÄ

Oon kyllä sellasen sopan itelleni saanu keitettyy etten tiiä miten pääsen sieltä pois ilman et johonkuhun sattuu. Olin perjantai iltana tosi ahdistunu ja kaipasin vaan jotakuta pitämään musta kiinni.. Tiesin olevani typerä ja laitoin yhelle tyypille viestiä, joka sitten tuli mun luo ja nukkus mun vieressä. Olisin varmaan hyppinyt riemusta kattoon, ellei.. Niin, tämä tyyppinen on sellainen, joka pitää yhteyttä joka päivä ja selvästi haluaisi olla jotain enemmänkin kuin vain kaveri. Ja mä en todellakaan halua siltä yhtään mitään. Välil must tuntuu et mä olisin sille joku addiktio ja pakkomielle. Ja katusin koko viestiä heti sen jälkeen, kun olisin sen lähettäny.. Ei se mun ahdistus mihinkään kadonnut vaan tais jopa lisääntyä. Se roikkuu mussa ku joku takiainen, tai silt must tuntuu. Ja jos en heti vastaa johonki viestii ni sit tulee "ootko vihanen", "onko kaikki hyvi" jne.. En jaksa tollasta. Vittu rajansa kaikella.

Ja hän, jota oikeesti kaipaan.. Ei siitä enempää.

jätä mut rauhaan koska en saa henkee

päästä mut irti koska en saa henkee

mä räjähdän kohta koska en saa henkee

tuli on irti ja mä ne saa henkee

Haluan sun lähelle mutten että kosket

Ihminen on kyllä tyhmä olento, kun ei ikinä opi. Näät miehen, tanssit sen kaa, antaudut sen käsien varaan ja intohimoisiin suudelmiin.. Viet kotiis, jossa huomaat sen ottavan vaatteitas pois sun päältä ja sillon se iskee - sanoin kuvaamaton paniikki. Haluisit juosta karkuun, mutta samalla haluaisit jäädä sen luo ja antautua tunteen vietäväksi. Aamulla huomaat herääväsi sen vierestä, mitään ei tapahtunut ja mietit vain tuleeko se jäämään tähän, näätkö sitä enää vai unohtaako se sut ikuisiksi ajoiksi. Niin, en tiedä. Välimatkaa on pikemminkin satoja kilometrejä kuin kymmeniä. Annat numeron ja sanot "soittele". Jäät odottamaan sitä puhelin soittoa ja avaat joka tekstarin toivoen, että se on hän... Joka kerta kuitenkin joudut pettymään. Ja sitten kun se kauan odotettu tekstari tulee, uskosi herää uudelleen. Se muisti sut ja vielä nimenkin! Ainii, sehän tallensin mun numeron. Kuitenkin tunnet mokanneesi jotenkin, olet liian innokas, liian päälle käyvä. Täysteini. Idiootti. Huomaat toivoneesi liikaa, odottaneesi jotain muuta, jota et voi ikinä saada.. Olet liian huono sellaiseen, vääränlaiset hiukset ja ainaki aivan vääränlainen kroppa: läski. Yhdellä sanalla voit kuvata sen kaiken, mikä mielessäsi liikkuu. Et tule koskaan olemaan tarpeeksi hyvä kenellekkään, jäät ikuisiksi ajoiksi yksin, elät omaa Bridget Jones -eläämääsi tosielämässä. Kaikki yrityksesi menevät pieleen, niillä ei ole mitään merkitystä. Kelpaat aina vain vääränlaisille ihmisille, haluatko tyytyä toiseksi hyvään vaihtoehtoon? Kaveritkin vain valehtelevat, kyllähän peilikuvasta näkee totuuden! Ei kai oo ihmekkää jos ei kelpaa kenellekkään..

Tää valitus vois jatkuu vaikka kuinka pitkään. Tunnen itteni todella typeräksi, kun kuvittelen kelpaavani jollekkin.. Kaiken huipuks oon menossa sokkotreffeille parin päivän päästä. En ole ikinä ollu sellasilla enkä tiedä miehestäkään paljoa, mutta pitää seki kokeilla. Parempi olis vaa pysyä kaukana kaikista miehistä ja tukahduttaa kaikki mahdolliset tunteet liittyen läheisyyteen. Silti haluut tuntea hänen tuoksunsa, kosketuksensa, kuulla hänen sanansa ja tuntea hänen lämpimät huulensa omiani vasten.. Anteeksi.

Sun silmissä lukee

mun tarina melkein tarkalleen

kämmentemme kohtalonviivat

niin toistensa muotoiset

Mut tiedetsä oikein kuinka mä pelkään

et vielä tää juttu puukottaa mua selkään

Tää vois olla se mitä toivonut oon

mut mitä mä sitten teen

"Anna mulle ne vastaukset

sä tiedät et mä tarviin ne

Kun on niin helvetin vaikee luottaa

pelkkiin totuudenrippeisiin

Anna mulle ne vastaukset

en vaadi mut helpottaishan se

Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista

kuin epätietoisuus"

En usko rakkauteen

se jäi sinne muinaishistoriaan

Silti hyvin tähänkin asti

oon tullut toimeen omillaan

Me naurettiin tunteellisille hölmöille

ei sellaista voinu käydä meille

Sä herätit haudatun tunteen henkiin

mut mitä sä sille teet

.. and everything it OK

Anteeksi taas tää hiljaisuus. Jotenkin vaa aika on taas menny johonki turhaan ja vähemmän turhaan, tajusin tänään en kohta on jo joulukuu taas. Tuntuu, että aika vaan jotenki lipuu ohitse. On ollut "kaikenlaista tekemistä": opiskelua, vähän töitä ja varmaan eniten vain ei mitään. Siihen nykyään mun aika meneekin. Sain yhden esseen ja toinen oli jo tullut päälle. Se pitäisi saa reilussa kuukaudessa valmiiksi, jotta voisin keskittty tenttimään englanninkielistä kirjaa ja tekemään vielä ulkomaalaisesta artikkelista referaattia.. Vittu. Kielet eivät ole koskaan olleet vahvinta osaamistani eli olen syystäkin paniikissa. Ja silti haluan yliopistoon, vaikka pitääki suorittaa kaiken maailman vitun kieliopintoja, jotka toivottavasti läpäisen. Eikä tää avoin yliopisto ilmastakaa oo, vaikka onkin ihan kivaa.

Olen ajautunut sellaiseen tilaan, että tunnen olevani jotenkin "hukassa". Pelkään kaikkea ja kaikkia, kotoa lähen pois lähinnä salille, töihin, kauppaan, porukoille. En käy missään enkä pidä yhteyttä kehenkään. Pikku hiljaa olen eristäytynyt ja yrittänyt selittää asiaa sillä, että on niin paljon "töitä" (joita ei oikeasti ole kiitos vittumaisen esimiehen..) ja opiskelua (no niitä juttuja kyllä riittää). Toisaalta kai yritänkin työntää muita pois luotani ettei tarvitsi pettyä ja tulle petetyksi. Pelkään sattuttavani itteni uudelleen, jos tutustun ja avaudun jolleekki, joka kuitenkin sitten lähtee. Tällä tavalla yritän suojella itseäni. Tiedän olevani ihan typerä, mutta olen varma etten kelpaa tälläisenä läskipossunorsuna kenellekkään.

Tosin tuo teoria joutuu kyseenalaistetuksi, kun eräs tyyppi (olen hänestä muistaakseni ennenkin maininnut hänet blogissani) pyysi minua elokuviin, ja kysyin varmuuden vuoksi että leffateatteriin, niin hän vasti että kyllä. Menin ihan sekaisin enkä osannut hänelle vastata oikein mitää. Luulen hänen olevan ihastunut muhun, mutta musta hän ei ole mun tyyppiä. Tai en kai voi olla varma, kun en ole edes "yrittänyt" tai "antanut mahdollisuutta", mutta niin.. En tiedä, enkä edelleenkään tiedä mitä vastaisin, ja se vastaus pitäisi antaa perjantai aamuun mennessä..  En haluaisi antaa mitään vääräalaisia signaaleja myöskään. Ja ongelman ytimenä on luultavasti se, että hänen ulkonäkönsä ei ole mun makuun. Ei ole koiraa karvoihin katsomista jne. mutta hänen käytöksensä on kuitenkin todella kiltti ja hyvä, ei todellakaan ole mikään playeri.

Tähän asiaan palaan ehkä viikonloppuna.

What have I doneWish I could runAway from this ship going underJust trying to helpHurt everyone elseNow I feel the weight of the world is on my shoulders

What can you doWhen your good isn't good enoughAnd all that you touch tumbles downCause my best intentionsKeep making a mess of thingsI just wanna fix it somehow

But how many times will it takeOh how many times will it takeFor me to get it right ,to get it right

Can I start againWith my faith shakenCause I can't go back and undo thisI just have to stayand face my mistakesBut if I get stronger and wiser I'll get through this

Miks lähdit ja muutuit tähdeksi?

En ymmärrä ihmisiä. Soitetaan ja kerrotaan onglemista ja yhtäkkiä sanotaan "haista vittu" ja lyödään luuri korvaan. Tulee kyllä tyhmä olo, kun ei edes saa syytä tollaseen käytökseen. Olen kyllä miettinyt totaalista erakoitumista ihmisistä. Toisaalta töissä on pakko käydä, mutta kotona saan olla niin paljon yksin kuin ite haluan. Tiedän elämäni olevan todella säälittävä ja mitäänsanomaton. Toisaalta olen omasta tahdostanikin osaksi päätynyt tähän. Ainut, joka sukulaisten lisäksi, muistaa olemassaoloni on mies, joka haluaisi olla jotain enemmänkin kuin vaan kaveri. Voisin olla asiasta innokkaampi, jos hän olisi yhtään mun tyyppiä.. Olen itsekkin ujo ja hiljainen, mutta hän on vielä enemmän. Ärsyttää kans, kun hän vihjailee "haluisin nukkuu sun vieressä" ja jos vastaan siihen jotain ympäripyöreätä niin tulee perään viesti "jos sua ei haittaa.." tms. Ärsyttävää.
Painosta ei  sanaakaan. Olen ollut pari päivää saikulla (kuumetta) joten ainoat liikunnat ovat olleet sohvalta jääkaapille ja takaisin. Vittu. Olen kyllä tätäkin asiaa miettinyt, tätä painoa. Näen kaupungilla monia naisia, jotka ovat "isompia", yritiän keksiä jonkun korrektiivisen ilmaisun, kuin mitä, ja heillä on helvetin komeita ja kuumia poikaystäviä pitämässä kädestä kiinni, pussailemassa ja  ovat selvästi rakastuneen näköisiä. Ite aina ku katon peilistä niin ajattelen "vitun läski, paska, ruma mammutti. Mite kukaa voi ees kattoo sua?". En tiedä onko tää vaan mun oma päänsisänen harha, mutta karu totuus on, että itsetuntoni on sitä alempi mitä enemmän vaaka näyttää. Muista liiankin hyvin, miten ala-asteella sanottiin läskiksi ja virtahevoksi. Kuinka olin erilainen kuin muut, liikuntatunnit oli yhtä helvettiä ja välillä jopa halusin kuolla, kun en halunnut mennä kouluun. Peruskoulu oli yhtä helvettiä.

I open the door and I step inside I turn on the lights 

and see your picture on the wall

it reminds me of a soul I used to know and

I tried to kill the pain 

I yore my heart out and threw it away

I screamed and called your name 

I fell on my knees 

and cursed the day you were taken away from me

Parasite City - Tombstone kaikille tähdeksi muuttuneiden muistolle

maailmani kauniimpi jos en sinua muistaisi

Miettisin tänään, että miksi ei voisi olla onnellinen pienistä elämän asioista? Sellaisista, jotka saavat hymyn kasvoille ja katseen kohti taivasta. Ei elämä aina ole yhtä iloa ja naurua, mutta yksin asuessani olen oppinut nauttimaan pienistä elämän iloista. Saatan hymyillä sohvallani ja katsoa kattoon ajatellen "tämä on mun". Saan tehdä mitä haluan ilman, että pitää ajatella ketään muuta. Voin mennä aamu 7 lenkille jos haluan tai nukkua pitkään ja katsella koko päivän elokuvia, joista itse tykkään. Viime aikoina olen nauttinut kampaajalla käynnistä ja tänään mani- ja pedikyyristä, joissa olin elämäni ensimmäistä kertaa. Tuntui ihanalta, että joku hoiti ja kohteli kuin prinsessaa. Siinä tuolissa makoillessani päätin, että tästä lähtien ajattelen vain itseäni ja omaa hyvinvointiani. Jos voin paremmin käydessäni kosmetologilla erilaisissa hoidoissa, kampaajalla hellimässä hiuksiani tai intialaisessa päähieronnassa poistamassa stressiä niin miksi en tekisi niin? Jos tulen niistä hyvälle tuulelle (vaikka ne syövätkin rahojani) niin tottakai käyn niissä! Tingin jostain muusta sitten tai teen enemmän töitä.

Ehkä tämä on osa pientä "kriisiä", joka mulla on vähän päällä.. Minulla on pian synttärit ja täytän 20, onko kukaan ikinä kuullut "kahdenkympin kriisistä"? No, must tuntuu siltä. Koko elämä edessä ja kaikki mahdollisuudet käyttämättä. Toisaalta kaipaan jotakuta halaan ja viereen katsomaan leffaa, vaikka toisaalta en uskalla päästää ketään lähelleni etten sattuttaisi taas itseäni. Pelkään sitä enemmän kuin mitään muuta. Saatan flirttailla ym., mutta silti en uskalla mennä pidemmälle. En halua mitään yhden yön tuttavuuksia vaan vakavan suhteen. Olen kateellinen kavereilleni, joilla pyörii miehiä ympärillä vaikka jokaiselle viikonpäivälle olisi omansa. Mutta mä haluan yhden ja vakavan ihmisen, en mitää lapsellisia idiootteja, jotka kilpailevat kuka kaataa eniten naisia sänkyyn.Tuntuu vaan ettei sellaista ihmistä löydy, joka veisi multa totaalisesti jalat alta..

Kaipaan parasta ystävääni enemmän kuin koskaan.. Hän auttoi minut aina mieshuolien yli, sai mut nauramaan ja keksittiin aina kaikkee hauskaa. Koettiin paljon yhdessä ja toisaalta paljon jäi myös kokematta.. Hänen pois menonsa jälkeen en ole tehnyt monia asioita, koska koin niiden olevan "meidän" juttuja. Pala minusta kuoli hänen mukanaan eikä kukaan tule koskaan paikkaamaan tuota reikää.


 

    

jos vielä voisin, sulle kertoo tahtoisin

kuinka tärkee mulle oot

tää ystävyys loppumaton

- -

osa susta säilyy täällä 

vaikka ootkin niin etäällä

etsin sua ja suljen silmät kii

ja siinä eessäin oot

eteenpäin vai taaksepäin oon menossa?

Yks päivä taas takana päin. En tiedä onko se ollut hyvä vai huono, vittu sentää. Olin aamulla lenkillä ja siitä tuli helvetin hyvä fiilis. Ja sitten olin taas yhessä työshaastattelussa. Se edellinen meni nii päin vittua ettei sitä tarvitse ees mainita.. Mut se tän päivänen meni kai ihan hyvin, kun tehtiin työsopparikin. Pääsin vuokratyöfirman listoille, kun nykyinen työnantajani ei pysty/halua antaa niin paljoa työvuoroja kuin tarvitsisin. Ei siellä paljoa kyselty, mutta kai työntekijöitä aina tarvitaan. Työsoppari "allekirjoitetaan" vastaamalla tekstariin, luin sitä rauhassa tarkkaan ja luin liitteet myös, missä oli kohta "allekirjoituksella työntekijä vakuuttaa ammattipätevyytensä oikeaksi". Siinä kohtaan pysähtysin. Koska en ole varma  kassa taidoistani, en ole työskennellyt siellä niin paljoa kuin muualla kaupassa.. Ja luin tärkeitä dokumentteja, joissa yhdessä oli, että työntekijä on korvausvelvollinen, jos kassasta puuttuu rahaa.. Ja olen varma, että minulle kävisi taatusti niin! En oikein uskalla "allekirjoittaa" sopparia sen takia.. Tunnen itseni täydeksi idioottiksi.. Pitää varmaa soittaa sinne ja kysellä, onko heidän kautta mahdollista päästä johonkin kunnon perehdytykseen, jota nykyinen työnantajani ei koskaan ole minulle suonut..

Olen tosi onnellinen uudesta asunnostani, mutta samalla huomaan, että mikään ei taaskaan tunnu oikein miltään. Olen lyllyvä ihrakasa, joka epäonnistuu kaikessa.. Olen väsynyt tähän vitun paskaan, joka ei tunnu muuttuvan miksikään.. Haluaisin vaan oksentaa itteni tyhjäks, tuntea sen nälän, joka on kaikein turvallisin ja luotettavin kumppani.. Kaikki muut saattaa pettää, mutta se ei. En jaksa leikkiä näitä vitun leikkejä enää, vaikka kaikkihan musta on kiinni. Ei kukaa sitä helvetin ruokaa mun suuhu tunge, mä teen sen iha ite.
Vittu haluun pois.

I'M THE PROBLEM

hymyile, vaikka sattuu

Eka yö meni  ihan hyvin, vaikka jännitinkin sitä aika paljon aluksi. Menin aamulla salille pyörällä ja matka taittui nopeemmin mitä luulin, vaikka valot eivät suosinetkaan yhtään. Melkein koko matkankin on pyörätie eli ei tartte autojen seassa pyöräillä. Viihdyn salillla tosi hyvin, vaikka välillä on vaikeuksia päästä lähtemään sinne. Ahdistun salilla usein, kun siellä on aina kaikki muut laihoi ja hyvännäkösii ja ite on tällänen mammutti.. Tunnen itseni ulkopuoliseksi siellä, vaikka en edes tunne niitä muita. Toisaalta kun käy yksin siellä niin ei tule verrailleeksi itseään kaveriin.

Huomaan olevani todella ristiriitainen ihminen. Toisaalta tykkään olla ihmisten kanssa ja toisaalta haluan olla yksin. Välillä kaipaan hirveesti sitä tunnetta, kun joku ottaa kainaloon ja silittää hiuksia. Sitten muistan sen kaiken paskan mitä oon kokenut ja yhtäkkiä se tunne katoaa. Vihaan itseäni helvetisti, ahdistaa katsoa peilistä ja haluaisin oksentaa joka suu palan jälkeen.

inside my heart is breaking
my make-up may be flaking
but my smile still stays on

lähtisin mut se vaan ei mee enää niin

En enää jaksa ymmärtää mitään. Hain eilen loput kamat pois exäni ja mun asunnosta. Olin päättänyt jo ennen kuin astuin ovesta sisään etten puhu mitään enkä kato päinkään. Ehkä hyvä niin, siellä oli jo uusi nainen emäntänä. Olin kyllä jo tietoinen asiasta ja myös siitä, että kyseinen henkilö on "kaverini". Tosin nykyään viimeistään entinen sellainen, koska minusta kaverille ei tehdä tolleen. Ehkä hän ei ole ikinä pitänyt mua ees kaverinaan.. Tiedä sitä sitten.. Jotenkin se kyllä tuntui pahalta, ihan kuin exälleni ei meidän suhde olisi ikinä ees merkinnyt mitään.. Itselläni on ainakin tällä hetkellä sellanen olo, että en ikinä voisi seurustella enää. En vaan tiedä, miten pystyn enää rakentamaan luottamusta kehenkään ihmiseen.. Tietyt ihmiset ovat romuttaneet täysin itsetuntoni sekä luottamuksen muihin ihmisiin, ei pelkäästään näihin tiettyihin.

Sitä, mitä koitin sussa koskettaa
tajusin, ei oo olemassakaan
aika kuole ei tappamallakaan
mene vaan

Jotain hyvääkin on onneksi. Sain perjantaina avaimet uuteen yksiööni ja olen sitä porukoitten avulla saanut sisustetuksi ja näyttämään kodilta. Uutena on tullut sohva, sohvapöytä sekä kylppäriin avohyllykkö, muuten lähes kaikki on vanhaa. Olen todella ihastunut tähän asuntoon ja tykkään tästä todella paljon, suoraan sanottuna enemmän kuin edellisestä. En pelkästään exän takia vaan muutenkin. Voi olla, että osa syy siihen on se, että tämä on mun ja vaan mun. En tosin tiedä, miten osaan olla yksin, mutta pakko siihen on vaan totutella. Toisaalta ihanaa olla yksin, kun voi tehdä mitä haluaa eikä kukaan oo "vahtimassa". 

Olen päättänyt, että tästä viimeistään alkaa se kauan puhuttu uusi elämä. Kampaaja aika on jo varattu, vaikka en aijo mitään kauhean radikaalia antaa tehdä. Ja huomenna on työhaastattelu yhteen todella unelma duuniin. Toivon saavani sen paikan, koska nykyinen työnantajani ei kauheasti anna tunteja ja tarvitsisin enemmän töitä. Opiskelut ovat olleet jonkun aikaa jo vähän aikataulusta jäljessä, mutta toivon saavani esseen tässä pikapuolin valmiiksi.

Syömisestä ja painosta en halua edes puhua. Vaa'alla en ole moneen aikaan viitsinyt käydä itseni suojelemiseksi. Olen kyllä liikkunut, mutta omasta mielestäni aivan liian vähän. Mutta uusi elämä sisältää myös nämä asiat joten toivottavasti ensi keväänä olen paaaaljon tyytyväisempi itseeni. 

Baby, baby you murder me

Jos olen tehnyt lupauksia olla aktiivisempi täällä, pyydän taas anteeksi. Minulla on huomenna avoimen yliopiston kasvatustieteen lopputentti, johon on ollu paljon luettavaa ja vähän aikaa.. En ole hirveästi lukenut siihen, mutta toivon pääseväni edes läpi. Aloitin tällä viikolla erityispedan opinnot, joita odotan paljon enemmän. Luulen löytäneeni tulevaisuuden ammattini, toivottavasti pääsisin vielä "oikeaan" yliopistoon opiskelemaan..

Iloisia uutisiakin on: sain ihanan 43,5 neliön yksiön täydellisellä sijainnilla! Se on kävely matkan päässä keskustasta (noin kaks kilsaa), lähellä yliopistoa ja se sijaitsee rauhallisella paikalla lähellä omakotialuetta ja toiset rakennukset suojaavat liikenteen melulta. Se on aivan uusi, siinä on lisäksi sauna ja vaatehuone. Olen niin onnellinen ja odotan, että pääseen muuttamaan ja sisustamaan sen itseni näköiseksi.

Syömisistä en sitten haluakkaan puhua.. En ole sen jälkeen käynyt vaa'alla, kun muutin tänne "evakkoon". Koko ajan syötetään sitä ja tätä ja tota, karkkii, ruokaa, pullaa, itse tehtyi sämpylöi... Kaikkii niitä herkkuja, joista tykkään ja olen heikkona.. Olen yrittänyt päivittäin käydä salilla, mutta se ei ole ihan toteutunut, mutta kolmee kertaa olen vähintään yrittäny viikossa käydä. Tänään olin kaksi kertaa lenkillä ja tuli helvetin hyvä olo! Palautui mieleen, miksi tykkään käydä lenkillä: saa kuunnella musiikkia, itkeä jos itkettää ja samalla purkaa ajatuksia sekä ahdistusta. Ja kun tulee takaisin, voi sanoa "kaikki on ihan hyvin".. Vaikka totuus olisi toinen.

Minulla on myös "ongelma", en oikein tiedä miksi sitä nimittäisi, kun luulen yhden miehen olevan ihastunut muhun.. Tai on ollu jo jotain reilu pari vuotta. Seurustelimme kummatkin tahoillamme, mutta tällä hetkellä olemme kummatkin sinkkuja. Musta hän vihjailee ja flirttailee aika suoraan, yritän pysyä "ollaan vaa kavereita" - linjoilla, mutta myönnän sortuvani välillä myös flirttiin.. Ei tässä varmaan olisi mitään ongelmaa muuten, mutta tämä tyyppi ei ole yhtään mun tyyppiä enkä toisaalta haluaisi pilata kaveruuttamme yritämällä, jos vaikka tulisi jotain.. Onhan se ihanaa, että joku näyttää kiinnostuksensa ja välttävänsä, ja toisaalta kaipaan myös tiettyä läheisyyttä, en silti ole valmis mihinkään.. Tarvitsen nyt omaa aikaa ja tottua yksinoloon, suurin osa vapaa-ajastanikin menee opiskeluun..Saa nähdä miten käy tämän asian kanssa..

if you try to assassinate me
you're doing it perfectly
take a good look at me 
I take your bullet for free
with no alibi
molly, you murder me

ps. vähän erikoinen biisi valinta, kun en yleensä kuuntele kyseisen tyyppistä musiikkia, mutta toi biisi! <3 sanat ovat nii koskettavat, että alan melkein aina itkemään, kun kuuntelen sitä.

I'm back

Anteeksi tästä hiljais elosta. Palaan takaisin ruotuun ja voisin antaa pienen tiivistetyn version, mitä kaikkea on tapahtunut tänä aikana jolloin en ole ollut täällä vaan tuhlaamassa aikaa väärin.

Kaikki alkoi siitä, kun 2010 aloin seurustelemaan. Olin aluksi todella epävarma, mutta hän oli niin ihana ja kultainen, rakastuin lopulta täysin ja antaudun sen tunteen vietäväksi. Samana kesänä hän meni armeijaan ja minä luin yo-kirjotuksiin. Musta se oli vaa hyvä asia, kun sitä ennen oltiin kuin paita ja perse koko ajan, kuten vastarakastuneet aina. Vuosi tuli täyteen ja kaikki oli aivan ihanasti. Ei riidelty, oltiin yhdessä ja rakastettiin. Ja oltiin sellasii "ällöttävii" ja toissa kiinni koko aja. Keväällä 2011 pääsin ylioppilaaksi. Siitä lähtien olen ollut koko ajan töissä ja viime syksynä aloitin opinnot avoimessa yliopistossa, kun ei tuo opiskelupaikka vielä auennut. Eikä myöskään tänäkään vuonna ja jatkankin avoimessa yliopistossa.

2011 menin kihloihin. Ja tänä kesänä muutimme yhteen. Kaikki meni aluksi hyvin, mutta yhtäkkiä huomasin, että meillä ei ollut yhtään läheisyyttä, emme tehneet mitään yhdessä eikä oikein edes puhuttu. Hän teki omia juttujaan olohuoneessa ja minä makuuhuoneessa. Kun yritin mennä hänen lähelleen, hän työnsi mut pois. Laittoi facebookkiin jotain il:n juttuja keinoja laihtuja, miten pitää laihdutusmotivaatio yllä ym. Suuttusin tästä. Kuka ei olisi? Ulkonäköni on muutenkin kriittinen asia minulle ja kyllä nämä asiat veivät itsetuntoni todella maapallon ytimeen.. Pari viikkoa sitten sanoin, että tollainen on todella lapsellista ja jos on jotain sanottaa mun painosta ni sanois vittu sen ees päin naamaa. Vastaukseksi sain, että en pidä tarpeeksi huolta kropastani ja mussutan liikaa karkkii, pulla ym. Se oli viimeinen pisara. Heitin sen tyynyn ja peiton sohvalle ja itse romahdin sänkyyn ja itkin. Soitin mutsille ja sanoin haluavani pois sieltä, meidän yhteisestä asunnosta. Tällä viikolla pakkasin kamani ja muutin toistaiseksi sukulaisen luo asumaan, kun ei uutta asuntoo ihan heti saa. Kävin katsomassa pari päivää sitten todella ihania yksiöitä keskustan ja yliopiston läheltä. Ne eivät kuitenkaa ole ydinkeskustassa eikä minkään ison tien varrella eli sijaintina se olisi rauhallinen. Toivon saavani jonkun niistä.

Päätin näyttää exälleni, että kyllä minäkin pystyn laihduttamaan ja olemaan yhtä laiha kuin tytöt joita se katteli tietokoneen taustakuvana. Teen myös comebackin tänne, jotta saisin purettua itseäni jonnekkin edes. Muutan myös todella ruman ja vanhan ulkonäön, jotta se kuvaisi enemmän tätä uutta lukua elämässäni. Poistin myös vanhat tekstit, jotka on kirjoitettu lukioaikoinani.. Yritän kuulumisten ja valitusten seassa myös kirjoitella miten laihduttaminen sujuu.

Toivottavasti blogini saa uusia lukijoita ja kommentoida aina saa.