Miks lähdit ja muutuit tähdeksi?

En ymmärrä ihmisiä. Soitetaan ja kerrotaan onglemista ja yhtäkkiä sanotaan "haista vittu" ja lyödään luuri korvaan. Tulee kyllä tyhmä olo, kun ei edes saa syytä tollaseen käytökseen. Olen kyllä miettinyt totaalista erakoitumista ihmisistä. Toisaalta töissä on pakko käydä, mutta kotona saan olla niin paljon yksin kuin ite haluan. Tiedän elämäni olevan todella säälittävä ja mitäänsanomaton. Toisaalta olen omasta tahdostanikin osaksi päätynyt tähän. Ainut, joka sukulaisten lisäksi, muistaa olemassaoloni on mies, joka haluaisi olla jotain enemmänkin kuin vaan kaveri. Voisin olla asiasta innokkaampi, jos hän olisi yhtään mun tyyppiä.. Olen itsekkin ujo ja hiljainen, mutta hän on vielä enemmän. Ärsyttää kans, kun hän vihjailee "haluisin nukkuu sun vieressä" ja jos vastaan siihen jotain ympäripyöreätä niin tulee perään viesti "jos sua ei haittaa.." tms. Ärsyttävää.
Painosta ei  sanaakaan. Olen ollut pari päivää saikulla (kuumetta) joten ainoat liikunnat ovat olleet sohvalta jääkaapille ja takaisin. Vittu. Olen kyllä tätäkin asiaa miettinyt, tätä painoa. Näen kaupungilla monia naisia, jotka ovat "isompia", yritiän keksiä jonkun korrektiivisen ilmaisun, kuin mitä, ja heillä on helvetin komeita ja kuumia poikaystäviä pitämässä kädestä kiinni, pussailemassa ja  ovat selvästi rakastuneen näköisiä. Ite aina ku katon peilistä niin ajattelen "vitun läski, paska, ruma mammutti. Mite kukaa voi ees kattoo sua?". En tiedä onko tää vaan mun oma päänsisänen harha, mutta karu totuus on, että itsetuntoni on sitä alempi mitä enemmän vaaka näyttää. Muista liiankin hyvin, miten ala-asteella sanottiin läskiksi ja virtahevoksi. Kuinka olin erilainen kuin muut, liikuntatunnit oli yhtä helvettiä ja välillä jopa halusin kuolla, kun en halunnut mennä kouluun. Peruskoulu oli yhtä helvettiä.

I open the door and I step inside I turn on the lights 

and see your picture on the wall

it reminds me of a soul I used to know and

I tried to kill the pain 

I yore my heart out and threw it away

I screamed and called your name 

I fell on my knees 

and cursed the day you were taken away from me

Parasite City - Tombstone kaikille tähdeksi muuttuneiden muistolle

maailmani kauniimpi jos en sinua muistaisi

Miettisin tänään, että miksi ei voisi olla onnellinen pienistä elämän asioista? Sellaisista, jotka saavat hymyn kasvoille ja katseen kohti taivasta. Ei elämä aina ole yhtä iloa ja naurua, mutta yksin asuessani olen oppinut nauttimaan pienistä elämän iloista. Saatan hymyillä sohvallani ja katsoa kattoon ajatellen "tämä on mun". Saan tehdä mitä haluan ilman, että pitää ajatella ketään muuta. Voin mennä aamu 7 lenkille jos haluan tai nukkua pitkään ja katsella koko päivän elokuvia, joista itse tykkään. Viime aikoina olen nauttinut kampaajalla käynnistä ja tänään mani- ja pedikyyristä, joissa olin elämäni ensimmäistä kertaa. Tuntui ihanalta, että joku hoiti ja kohteli kuin prinsessaa. Siinä tuolissa makoillessani päätin, että tästä lähtien ajattelen vain itseäni ja omaa hyvinvointiani. Jos voin paremmin käydessäni kosmetologilla erilaisissa hoidoissa, kampaajalla hellimässä hiuksiani tai intialaisessa päähieronnassa poistamassa stressiä niin miksi en tekisi niin? Jos tulen niistä hyvälle tuulelle (vaikka ne syövätkin rahojani) niin tottakai käyn niissä! Tingin jostain muusta sitten tai teen enemmän töitä.

Ehkä tämä on osa pientä "kriisiä", joka mulla on vähän päällä.. Minulla on pian synttärit ja täytän 20, onko kukaan ikinä kuullut "kahdenkympin kriisistä"? No, must tuntuu siltä. Koko elämä edessä ja kaikki mahdollisuudet käyttämättä. Toisaalta kaipaan jotakuta halaan ja viereen katsomaan leffaa, vaikka toisaalta en uskalla päästää ketään lähelleni etten sattuttaisi taas itseäni. Pelkään sitä enemmän kuin mitään muuta. Saatan flirttailla ym., mutta silti en uskalla mennä pidemmälle. En halua mitään yhden yön tuttavuuksia vaan vakavan suhteen. Olen kateellinen kavereilleni, joilla pyörii miehiä ympärillä vaikka jokaiselle viikonpäivälle olisi omansa. Mutta mä haluan yhden ja vakavan ihmisen, en mitää lapsellisia idiootteja, jotka kilpailevat kuka kaataa eniten naisia sänkyyn.Tuntuu vaan ettei sellaista ihmistä löydy, joka veisi multa totaalisesti jalat alta..

Kaipaan parasta ystävääni enemmän kuin koskaan.. Hän auttoi minut aina mieshuolien yli, sai mut nauramaan ja keksittiin aina kaikkee hauskaa. Koettiin paljon yhdessä ja toisaalta paljon jäi myös kokematta.. Hänen pois menonsa jälkeen en ole tehnyt monia asioita, koska koin niiden olevan "meidän" juttuja. Pala minusta kuoli hänen mukanaan eikä kukaan tule koskaan paikkaamaan tuota reikää.


 

    

jos vielä voisin, sulle kertoo tahtoisin

kuinka tärkee mulle oot

tää ystävyys loppumaton

- -

osa susta säilyy täällä 

vaikka ootkin niin etäällä

etsin sua ja suljen silmät kii

ja siinä eessäin oot

eteenpäin vai taaksepäin oon menossa?

Yks päivä taas takana päin. En tiedä onko se ollut hyvä vai huono, vittu sentää. Olin aamulla lenkillä ja siitä tuli helvetin hyvä fiilis. Ja sitten olin taas yhessä työshaastattelussa. Se edellinen meni nii päin vittua ettei sitä tarvitse ees mainita.. Mut se tän päivänen meni kai ihan hyvin, kun tehtiin työsopparikin. Pääsin vuokratyöfirman listoille, kun nykyinen työnantajani ei pysty/halua antaa niin paljoa työvuoroja kuin tarvitsisin. Ei siellä paljoa kyselty, mutta kai työntekijöitä aina tarvitaan. Työsoppari "allekirjoitetaan" vastaamalla tekstariin, luin sitä rauhassa tarkkaan ja luin liitteet myös, missä oli kohta "allekirjoituksella työntekijä vakuuttaa ammattipätevyytensä oikeaksi". Siinä kohtaan pysähtysin. Koska en ole varma  kassa taidoistani, en ole työskennellyt siellä niin paljoa kuin muualla kaupassa.. Ja luin tärkeitä dokumentteja, joissa yhdessä oli, että työntekijä on korvausvelvollinen, jos kassasta puuttuu rahaa.. Ja olen varma, että minulle kävisi taatusti niin! En oikein uskalla "allekirjoittaa" sopparia sen takia.. Tunnen itseni täydeksi idioottiksi.. Pitää varmaa soittaa sinne ja kysellä, onko heidän kautta mahdollista päästä johonkin kunnon perehdytykseen, jota nykyinen työnantajani ei koskaan ole minulle suonut..

Olen tosi onnellinen uudesta asunnostani, mutta samalla huomaan, että mikään ei taaskaan tunnu oikein miltään. Olen lyllyvä ihrakasa, joka epäonnistuu kaikessa.. Olen väsynyt tähän vitun paskaan, joka ei tunnu muuttuvan miksikään.. Haluaisin vaan oksentaa itteni tyhjäks, tuntea sen nälän, joka on kaikein turvallisin ja luotettavin kumppani.. Kaikki muut saattaa pettää, mutta se ei. En jaksa leikkiä näitä vitun leikkejä enää, vaikka kaikkihan musta on kiinni. Ei kukaa sitä helvetin ruokaa mun suuhu tunge, mä teen sen iha ite.
Vittu haluun pois.

I'M THE PROBLEM

hymyile, vaikka sattuu

Eka yö meni  ihan hyvin, vaikka jännitinkin sitä aika paljon aluksi. Menin aamulla salille pyörällä ja matka taittui nopeemmin mitä luulin, vaikka valot eivät suosinetkaan yhtään. Melkein koko matkankin on pyörätie eli ei tartte autojen seassa pyöräillä. Viihdyn salillla tosi hyvin, vaikka välillä on vaikeuksia päästä lähtemään sinne. Ahdistun salilla usein, kun siellä on aina kaikki muut laihoi ja hyvännäkösii ja ite on tällänen mammutti.. Tunnen itseni ulkopuoliseksi siellä, vaikka en edes tunne niitä muita. Toisaalta kun käy yksin siellä niin ei tule verrailleeksi itseään kaveriin.

Huomaan olevani todella ristiriitainen ihminen. Toisaalta tykkään olla ihmisten kanssa ja toisaalta haluan olla yksin. Välillä kaipaan hirveesti sitä tunnetta, kun joku ottaa kainaloon ja silittää hiuksia. Sitten muistan sen kaiken paskan mitä oon kokenut ja yhtäkkiä se tunne katoaa. Vihaan itseäni helvetisti, ahdistaa katsoa peilistä ja haluaisin oksentaa joka suu palan jälkeen.

inside my heart is breaking
my make-up may be flaking
but my smile still stays on