lähtisin mut se vaan ei mee enää niin

En enää jaksa ymmärtää mitään. Hain eilen loput kamat pois exäni ja mun asunnosta. Olin päättänyt jo ennen kuin astuin ovesta sisään etten puhu mitään enkä kato päinkään. Ehkä hyvä niin, siellä oli jo uusi nainen emäntänä. Olin kyllä jo tietoinen asiasta ja myös siitä, että kyseinen henkilö on "kaverini". Tosin nykyään viimeistään entinen sellainen, koska minusta kaverille ei tehdä tolleen. Ehkä hän ei ole ikinä pitänyt mua ees kaverinaan.. Tiedä sitä sitten.. Jotenkin se kyllä tuntui pahalta, ihan kuin exälleni ei meidän suhde olisi ikinä ees merkinnyt mitään.. Itselläni on ainakin tällä hetkellä sellanen olo, että en ikinä voisi seurustella enää. En vaan tiedä, miten pystyn enää rakentamaan luottamusta kehenkään ihmiseen.. Tietyt ihmiset ovat romuttaneet täysin itsetuntoni sekä luottamuksen muihin ihmisiin, ei pelkäästään näihin tiettyihin.

Sitä, mitä koitin sussa koskettaa
tajusin, ei oo olemassakaan
aika kuole ei tappamallakaan
mene vaan

Jotain hyvääkin on onneksi. Sain perjantaina avaimet uuteen yksiööni ja olen sitä porukoitten avulla saanut sisustetuksi ja näyttämään kodilta. Uutena on tullut sohva, sohvapöytä sekä kylppäriin avohyllykkö, muuten lähes kaikki on vanhaa. Olen todella ihastunut tähän asuntoon ja tykkään tästä todella paljon, suoraan sanottuna enemmän kuin edellisestä. En pelkästään exän takia vaan muutenkin. Voi olla, että osa syy siihen on se, että tämä on mun ja vaan mun. En tosin tiedä, miten osaan olla yksin, mutta pakko siihen on vaan totutella. Toisaalta ihanaa olla yksin, kun voi tehdä mitä haluaa eikä kukaan oo "vahtimassa". 

Olen päättänyt, että tästä viimeistään alkaa se kauan puhuttu uusi elämä. Kampaaja aika on jo varattu, vaikka en aijo mitään kauhean radikaalia antaa tehdä. Ja huomenna on työhaastattelu yhteen todella unelma duuniin. Toivon saavani sen paikan, koska nykyinen työnantajani ei kauheasti anna tunteja ja tarvitsisin enemmän töitä. Opiskelut ovat olleet jonkun aikaa jo vähän aikataulusta jäljessä, mutta toivon saavani esseen tässä pikapuolin valmiiksi.

Syömisestä ja painosta en halua edes puhua. Vaa'alla en ole moneen aikaan viitsinyt käydä itseni suojelemiseksi. Olen kyllä liikkunut, mutta omasta mielestäni aivan liian vähän. Mutta uusi elämä sisältää myös nämä asiat joten toivottavasti ensi keväänä olen paaaaljon tyytyväisempi itseeni. 

Baby, baby you murder me

Jos olen tehnyt lupauksia olla aktiivisempi täällä, pyydän taas anteeksi. Minulla on huomenna avoimen yliopiston kasvatustieteen lopputentti, johon on ollu paljon luettavaa ja vähän aikaa.. En ole hirveästi lukenut siihen, mutta toivon pääseväni edes läpi. Aloitin tällä viikolla erityispedan opinnot, joita odotan paljon enemmän. Luulen löytäneeni tulevaisuuden ammattini, toivottavasti pääsisin vielä "oikeaan" yliopistoon opiskelemaan..

Iloisia uutisiakin on: sain ihanan 43,5 neliön yksiön täydellisellä sijainnilla! Se on kävely matkan päässä keskustasta (noin kaks kilsaa), lähellä yliopistoa ja se sijaitsee rauhallisella paikalla lähellä omakotialuetta ja toiset rakennukset suojaavat liikenteen melulta. Se on aivan uusi, siinä on lisäksi sauna ja vaatehuone. Olen niin onnellinen ja odotan, että pääseen muuttamaan ja sisustamaan sen itseni näköiseksi.

Syömisistä en sitten haluakkaan puhua.. En ole sen jälkeen käynyt vaa'alla, kun muutin tänne "evakkoon". Koko ajan syötetään sitä ja tätä ja tota, karkkii, ruokaa, pullaa, itse tehtyi sämpylöi... Kaikkii niitä herkkuja, joista tykkään ja olen heikkona.. Olen yrittänyt päivittäin käydä salilla, mutta se ei ole ihan toteutunut, mutta kolmee kertaa olen vähintään yrittäny viikossa käydä. Tänään olin kaksi kertaa lenkillä ja tuli helvetin hyvä olo! Palautui mieleen, miksi tykkään käydä lenkillä: saa kuunnella musiikkia, itkeä jos itkettää ja samalla purkaa ajatuksia sekä ahdistusta. Ja kun tulee takaisin, voi sanoa "kaikki on ihan hyvin".. Vaikka totuus olisi toinen.

Minulla on myös "ongelma", en oikein tiedä miksi sitä nimittäisi, kun luulen yhden miehen olevan ihastunut muhun.. Tai on ollu jo jotain reilu pari vuotta. Seurustelimme kummatkin tahoillamme, mutta tällä hetkellä olemme kummatkin sinkkuja. Musta hän vihjailee ja flirttailee aika suoraan, yritän pysyä "ollaan vaa kavereita" - linjoilla, mutta myönnän sortuvani välillä myös flirttiin.. Ei tässä varmaan olisi mitään ongelmaa muuten, mutta tämä tyyppi ei ole yhtään mun tyyppiä enkä toisaalta haluaisi pilata kaveruuttamme yritämällä, jos vaikka tulisi jotain.. Onhan se ihanaa, että joku näyttää kiinnostuksensa ja välttävänsä, ja toisaalta kaipaan myös tiettyä läheisyyttä, en silti ole valmis mihinkään.. Tarvitsen nyt omaa aikaa ja tottua yksinoloon, suurin osa vapaa-ajastanikin menee opiskeluun..Saa nähdä miten käy tämän asian kanssa..

if you try to assassinate me
you're doing it perfectly
take a good look at me 
I take your bullet for free
with no alibi
molly, you murder me

ps. vähän erikoinen biisi valinta, kun en yleensä kuuntele kyseisen tyyppistä musiikkia, mutta toi biisi! <3 sanat ovat nii koskettavat, että alan melkein aina itkemään, kun kuuntelen sitä.

I'm back

Anteeksi tästä hiljais elosta. Palaan takaisin ruotuun ja voisin antaa pienen tiivistetyn version, mitä kaikkea on tapahtunut tänä aikana jolloin en ole ollut täällä vaan tuhlaamassa aikaa väärin.

Kaikki alkoi siitä, kun 2010 aloin seurustelemaan. Olin aluksi todella epävarma, mutta hän oli niin ihana ja kultainen, rakastuin lopulta täysin ja antaudun sen tunteen vietäväksi. Samana kesänä hän meni armeijaan ja minä luin yo-kirjotuksiin. Musta se oli vaa hyvä asia, kun sitä ennen oltiin kuin paita ja perse koko ajan, kuten vastarakastuneet aina. Vuosi tuli täyteen ja kaikki oli aivan ihanasti. Ei riidelty, oltiin yhdessä ja rakastettiin. Ja oltiin sellasii "ällöttävii" ja toissa kiinni koko aja. Keväällä 2011 pääsin ylioppilaaksi. Siitä lähtien olen ollut koko ajan töissä ja viime syksynä aloitin opinnot avoimessa yliopistossa, kun ei tuo opiskelupaikka vielä auennut. Eikä myöskään tänäkään vuonna ja jatkankin avoimessa yliopistossa.

2011 menin kihloihin. Ja tänä kesänä muutimme yhteen. Kaikki meni aluksi hyvin, mutta yhtäkkiä huomasin, että meillä ei ollut yhtään läheisyyttä, emme tehneet mitään yhdessä eikä oikein edes puhuttu. Hän teki omia juttujaan olohuoneessa ja minä makuuhuoneessa. Kun yritin mennä hänen lähelleen, hän työnsi mut pois. Laittoi facebookkiin jotain il:n juttuja keinoja laihtuja, miten pitää laihdutusmotivaatio yllä ym. Suuttusin tästä. Kuka ei olisi? Ulkonäköni on muutenkin kriittinen asia minulle ja kyllä nämä asiat veivät itsetuntoni todella maapallon ytimeen.. Pari viikkoa sitten sanoin, että tollainen on todella lapsellista ja jos on jotain sanottaa mun painosta ni sanois vittu sen ees päin naamaa. Vastaukseksi sain, että en pidä tarpeeksi huolta kropastani ja mussutan liikaa karkkii, pulla ym. Se oli viimeinen pisara. Heitin sen tyynyn ja peiton sohvalle ja itse romahdin sänkyyn ja itkin. Soitin mutsille ja sanoin haluavani pois sieltä, meidän yhteisestä asunnosta. Tällä viikolla pakkasin kamani ja muutin toistaiseksi sukulaisen luo asumaan, kun ei uutta asuntoo ihan heti saa. Kävin katsomassa pari päivää sitten todella ihania yksiöitä keskustan ja yliopiston läheltä. Ne eivät kuitenkaa ole ydinkeskustassa eikä minkään ison tien varrella eli sijaintina se olisi rauhallinen. Toivon saavani jonkun niistä.

Päätin näyttää exälleni, että kyllä minäkin pystyn laihduttamaan ja olemaan yhtä laiha kuin tytöt joita se katteli tietokoneen taustakuvana. Teen myös comebackin tänne, jotta saisin purettua itseäni jonnekkin edes. Muutan myös todella ruman ja vanhan ulkonäön, jotta se kuvaisi enemmän tätä uutta lukua elämässäni. Poistin myös vanhat tekstit, jotka on kirjoitettu lukioaikoinani.. Yritän kuulumisten ja valitusten seassa myös kirjoitella miten laihduttaminen sujuu.

Toivottavasti blogini saa uusia lukijoita ja kommentoida aina saa.