maailmani kauniimpi jos en sinua muistaisi

Miettisin tänään, että miksi ei voisi olla onnellinen pienistä elämän asioista? Sellaisista, jotka saavat hymyn kasvoille ja katseen kohti taivasta. Ei elämä aina ole yhtä iloa ja naurua, mutta yksin asuessani olen oppinut nauttimaan pienistä elämän iloista. Saatan hymyillä sohvallani ja katsoa kattoon ajatellen "tämä on mun". Saan tehdä mitä haluan ilman, että pitää ajatella ketään muuta. Voin mennä aamu 7 lenkille jos haluan tai nukkua pitkään ja katsella koko päivän elokuvia, joista itse tykkään. Viime aikoina olen nauttinut kampaajalla käynnistä ja tänään mani- ja pedikyyristä, joissa olin elämäni ensimmäistä kertaa. Tuntui ihanalta, että joku hoiti ja kohteli kuin prinsessaa. Siinä tuolissa makoillessani päätin, että tästä lähtien ajattelen vain itseäni ja omaa hyvinvointiani. Jos voin paremmin käydessäni kosmetologilla erilaisissa hoidoissa, kampaajalla hellimässä hiuksiani tai intialaisessa päähieronnassa poistamassa stressiä niin miksi en tekisi niin? Jos tulen niistä hyvälle tuulelle (vaikka ne syövätkin rahojani) niin tottakai käyn niissä! Tingin jostain muusta sitten tai teen enemmän töitä.

Ehkä tämä on osa pientä "kriisiä", joka mulla on vähän päällä.. Minulla on pian synttärit ja täytän 20, onko kukaan ikinä kuullut "kahdenkympin kriisistä"? No, must tuntuu siltä. Koko elämä edessä ja kaikki mahdollisuudet käyttämättä. Toisaalta kaipaan jotakuta halaan ja viereen katsomaan leffaa, vaikka toisaalta en uskalla päästää ketään lähelleni etten sattuttaisi taas itseäni. Pelkään sitä enemmän kuin mitään muuta. Saatan flirttailla ym., mutta silti en uskalla mennä pidemmälle. En halua mitään yhden yön tuttavuuksia vaan vakavan suhteen. Olen kateellinen kavereilleni, joilla pyörii miehiä ympärillä vaikka jokaiselle viikonpäivälle olisi omansa. Mutta mä haluan yhden ja vakavan ihmisen, en mitää lapsellisia idiootteja, jotka kilpailevat kuka kaataa eniten naisia sänkyyn.Tuntuu vaan ettei sellaista ihmistä löydy, joka veisi multa totaalisesti jalat alta..

Kaipaan parasta ystävääni enemmän kuin koskaan.. Hän auttoi minut aina mieshuolien yli, sai mut nauramaan ja keksittiin aina kaikkee hauskaa. Koettiin paljon yhdessä ja toisaalta paljon jäi myös kokematta.. Hänen pois menonsa jälkeen en ole tehnyt monia asioita, koska koin niiden olevan "meidän" juttuja. Pala minusta kuoli hänen mukanaan eikä kukaan tule koskaan paikkaamaan tuota reikää.


 

    

jos vielä voisin, sulle kertoo tahtoisin

kuinka tärkee mulle oot

tää ystävyys loppumaton

- -

osa susta säilyy täällä 

vaikka ootkin niin etäällä

etsin sua ja suljen silmät kii

ja siinä eessäin oot